keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kakkuvuoan koeajo

No nyt on uusi kakkuvuoka ja siskolta varastettu resepti testattu! Vuoka toimi kuin unelma ja kakku ponnahti pois ennen kuin olin ehtinyt sitä kunnolla kumota (saattoi kyllä johtua siitä, että äiti voiteli ja korppujauhotti...). Kakkua maistettuani tosin totesin, että ehkäpä hieman ohjetta lyhempi paistoaika olisi riittänyt tällä vuoalla. Ja vuoka kun on iso eli 2,4 litraa, niin vähän isompikin taikina olisi mahtunut. Mutta hyvää se oli silti - namskis.

Testíkakku oli nimeltään
KAHDEN SUKLAAN KUIVAKAKKU
ja siihen tuli seuraavat ainekset:

200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata pieneksi rouhittuna
100 g tummaa suklaata pieneksi rouhittuna
2 rkl kaakaojauhetta

Ja se leipastiin seuraavasti:
1.        Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla sekoittaen. Yhdistä jauhot (ei kaakaojauhetta) ja lisää seokseen.
2.       Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toiseen valkosuklaa ja toiseen tumma suklaa + kaakaojauhe.
3.       Laita kerroksittain vuokaan ja paista 175 °C noin 1 tunti.
Kumoa kakku jäähtyneenä ja ripota pinnalle tomusokeria ja sulaa suklaata.

Tomusokeri ja sula suklaa jäi tästä arkikakusta pois, mutta hieno muoto korvannee tilpehöörit.

2 kommenttia:

  1. Kakku oli maistuva, kuohkea, pinta rapea ei liian kova. Sopisi varmaan joulupöytäänkin
    tomusokerilla koristeltuna!

    VastaaPoista
  2. Tätä ihanuutta saadaan tänään (taas) maistella :)

    t. naapuri

    VastaaPoista