tiistai 23. marraskuuta 2010

Isänpäiväkakku

Kinuskikissan blogista napattua vadelmakinuski-ihanuus -kakkua saatiin nautiskella ensimmäisenä isänpäivänä. Ohjeessa olleen kiilteen jätin kokonaan pois, eikä kakku sitä kyllä mielestäni (eikä vieraidenkaan mielestä) kaivannut. Ja vaikka itse sanonkin, niin oli kyllä yksi parhaista kakuista ikinä :P Tämä sopisi joulupöytäänkin esimerkiksi karpaloista tai puolukoista tehtynä. Ja tämän isänpäiväkakunkin koristeena käytin vadelmien lisäksi puolukoita. Ei muuten sulahtaneet yhtään pahan näköisiksi, vaikka käytin pakastemarjoja - tuoreita kotimaisia kun ei ollut valitettavasti tarjolla.



1 kommentti: